En ollut siis tätä päivää ennen oikeastaan tavannut ketään luokaltani. Joten mikä olikaan parempi paikka tavata KAIKKI HEIDÄT 40 IHMISTÄ, kuin luokkaretki.
Ja kyllä, on eri asia puhua englantia japanilaiselle eksyneelle turistille, kuin yrittää keskustella näitten real-deal-brittinuorten kanssa. Olin niin out. Ja on niin vaivaannuttavaa, ettei ymmärrä.
Mutta, ajoimme siis junalla puolisen tuntia Leedsiin. Sain selville, että heillä oli viime jaksossa ollut enempi sellaista taidejuttua ynnä muuta. Osa oli valmistunut collegesta, juuri joltain fine arts -linjalta. Tunsin itseni hieman vanhemmaksi.
Leeds Discovery Center saattaa kuulostaa joltain päiväkodilta. Paikka oli keskellä pientä ja piskuista teollisuusaluetta. Se toimi hieman kuin varaston ja museon välimuotona. Sisällä isossa teollisuushallissa oli hyllytolkulla erilaisia esineitä aina 1700-luvulta lähtien. Lastenvaunuja, televisioita, harppuja... aivan kaikkea täytettyihin eläimiin ja säilöttyihin ötököihin asti. Ja kuka tahansa saattoi ajan varaamalla päästä niitä katsomaan. Aika hienoa!
Tässä näkyy Leedsissä sijainneen silmälasikaupan vanha kyltti.
Lähde:http://www.culture24.org.uk/history%20%26%20heritage/art49496
Ja tästä saa hieman käsitystä, miltä paikka näytti.
Kuva:http://www.flickr.com/photos/museum-id/page11/
Me olimme katsomassa korsetteja, tämän kurssin yhtenä osiona kun on korsettityöpaja. Museon vaate-expertti oli levittänyt kymmenkunta vanhaa korsettia pöydille ja niitä siinä sitten tutkailimme ja kuvasimme. Tänään myös opin, ettei valaan luu ole oikeasti luuta. Se on sitä mahmaa, mitä se valas suodattaa vedestä ja säilöö jonnekin kitalakensa perälle, samaa ainetta kuin kynnet. Oli ihan oikeasti mielenkiintoista.
Omia kuvia ei saa valitettavasti levitellä.
Museon kokoelmissa oli myös asuja sieltä 1700-luvulta lähtien, mutta kuten kaikki sen tietävät, ne eivät näytä henkarissa oikein miltään.
Ja koska Huddersfieldissä ei ole yhtäkään kangaskaupaa (toistan, täällä ei ole yhtään kangaskauppaa) poikkesimme reissun päätteeksi 40 hengen voimin Leedsin kauppahallissa kangasostoksilla.
Tämähän ei siis ole aivan mikä tahansa korsetti, jonka valmistamme. Voi ei... Me tulemme kaikki valmistamaan samanlaiset korsetit. Voi sitä luovuuden määrää.
Myönnän, olen ehkä liian tottunut suomalaiseen 20 hengen ryhmäkokoon ja vapauteen valita, mitä tekee. Mutta niin kuin, koko luokka yhden puljun ympärillä ostamassa kangasta, joka pitää vielä hyväksyttää opettajalla? Ja mitkä paineet valita sellainen kangas, joka nyt ei näyttäisi ihan dorkalta näitten ihmisten silmiin? Mä tartten hiljaisuuden ja rauhan miettiä!
(Ja kirjoitan sulkuihin, etten ole edelleenkään aivan vakuuttunut brittien mausta. Oli kyllä sellaisia kukkaiskuoseja, että ammattikoulutoverit olisivat Suomen päässä pyörtyneet.)
Jännityksellä katsotaan mitä tuleman pitää tällä korsetin tekemisen peruskurssilla. Tätä kun on tullut ennenkin tehtyä...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti