Täti mustassa mekossa

Tänään sitä taas todistettiin jotain aivan uutta: nimittäin Sari Kaasista.

Siis kuka Sari Kaasinen?

"Sari Kaasinen tunnetaan uuden karjalaisen kansanmusiikin uranuurtajana, ja hän on yksi tunnetuimpia nimiä suomalaisen kansanmusiikin saralla. Hänet muistetaan Värttinän ja kansanmusiikkifestivaali Kihauksen valovoimaisena veturina, ja suomalaisen kansanmusiikin lähettiläänä maailmalla", osaa www.sarikaasinen.com -sivusto kertoa.

Varsinainen persoona, sanon minä. En oikein tiennyt oliko hän ärsyttävä vai tosi ärsyttävä. Hänellä oli lyhyt tumma tukka ja ylleen hän oli vetäissyt mustan trikoomekon ja kaulaansa todella näyttävän pitkän korun. Hänen esityksessään ei ollut dian diaa tai kuvan kuvaa. Hän vain puhui. Ainakin aluksi...

Hänet oli siis kutsuttu luennoimaan meille luovuudesta. Luovuudesta todellakin... Ärsyttävintä tuossa naisessa oli se epäsuomalainen käytös, jossa ei vähätellä itseä vaan päin vastoin: kaikkea mitä tekee pitäisi kehua maasta taivaisiin! Ja siis tottahan se on! Et sä voi myydä mitään, jos oot aina silleen: "no mä nyt vaa tein jotain."

Tämä todellakin ärsyttää minua. Olen luonteeltani niin perussuomalainen (enkä nyt tarkoita sitä puoluetta, joka vihaa maahanmuuttajia) että tuollainen ylitsepursuava täti alkaa jo vähemmästäkin nyppimään. Toisaalta mäkin haluaisin käyttäytyä noin! Jos joku kehuu jotain tuotostani, tekisi mieli vastata että "no mulla menikin iha saatanasti aikaa sen väsäämiseen!" eikä "no tää nyt vaa on tämmönen.. juttu". Mutta se joka sanoo olevansa ylpeä jostakin onkin sitten muiden silmissä täysi kusipää. "mitäköhän toikin kuvittelee oikein olevansa?"

Ärsyttää.

Luennon muu sisältö olikin sitten sitä, että pitäisi luottaa intuitioon ja uskoa itseensä ja että Suomesta tulee aina löytymään ihmisiä, jotka ovat valmiita lyttäämään ideasi. Eteenpäin pitäisi siis painaa vähän niin kuin anttiasplund -asenteella: "mä oon paras, tää on mun paras työ ikinä ja noi tuomarit on iha pässejä!"... pelottavaa.

Lopuksi tuo outo nainen alkoi yhtäkkiä laulaa liruttamaan siinä täyden auditorion edessä ilman mitään varoitusta. Ihan hyvinhän tuo lauloi, ei siinä mitään, mutta... MITÄ??? kyllä olisi ollut ihmisten ilmeet katsomisen arvoisia. Kaikki vain istuivat paikoillaan ilman minkään näköistä reaktiota tähän lauluperformanssiin. Tosi suomalaista, sanon minä. Kieltämättä tuli vähän semmoinen fiilis, että mitäköhän nyt pitäisi tehdä. Se oli semmoinen samanlainen fiilis kuin, jos istui metrossa ja joku hullu alkoi kesken matkaa huutaa Jumalan armosta ja Jeesuksesta: kaikki vain istuvat hiljaa ja tuijottavat ikkunasta ulos: aivan kuin mitään ihmeellistä ei tapahtuisi. Jos oltaisiin oltu Jenkeissä ihmiset olisivat villiintyneet ja alkaneet taputtaa ihan fiilareissa laulun mukana. Siellä auditoriossa muutama ihminen alkoi vain varovasti lyömään käsiään yhteen. Kiusallista. Todella kiusallista.

Mitä tästä opimme? Ainakin tuo hassu nainen jäi satojen ihmisten mieleen. Sekin olisi yhdelle, jos toiselle tämän alan opiskelijalle ihan jees... Pistetään pohdintaan...

Talven autuutta!

Vihdoinkin tuli talvi! Ainakin tänne. :) Koska tuolla eteläisimmässä Suomessa niin harvoin on kunnolla lunta oli jotenkin niin ihanaa, kun puut olivat valkoiset ja vihreä ruoho ei kurkkinut kinosten alta. Kaksi päivää nautin tästä talven autuudesta kunnes alkoi jo kyrsimään. Sitä lunta vaan tuli ja tuli. Yötä päivää... Vaatteet oli lumessa. Naama oli lumessa. Rillit oli lumessa. Kadut oli lumessa. Koiran pääkin oli lumessa, kun se työnsi sen ranskalaisen parvekkeen rakosesta kahdeksi minuutiksi ulos... Ja kuinka veemäistä onkaan käydä noukkimassa ne koiran kakat sieltä hankien keskeltä tennarit jalassa... Ja se koira.. se vasta innoissaan onkin lumesta! Sitä ku ulko-oven avaa, se on menoa se. Varsinkin jäisillä kaduilla on aivan turha yrittää turhantakia pysähdellä...

Sitten asiaan:

Olen tässä muutaman vuoden aikana onnistunut haalimaan jo jonkinmoisen kasan jättihihaisia pusakoita sun muita, jotka eivät minkään takin alle sovi ja syksyn kuluessa onkin nähty jos jonkinmoisia viritelmiä esimerkiksi Ikea-huovalla:

Eurokankaasta löytyi kiva (=halpa) paksu neulos, joka onkin jo jonkin aikaa ehtinyt seistä eteisessä odottaen sopivaa inspiraatiota ja nyt se inspiraatio vihdoinkin löytyi.

Tässä näette siis maailman yksinkertaisimman pallomaisen anorakin(??) Vuoria ei ole muualla kuin hupussa (josta tuli muuten aivan karmea... en taas ymmärrä, mitä mä oikeen aattelin!! Ja siksi siitä ei ole kuvia, koska se on niin epätoimiva, mutta roikkukoon nyt koriste-elementtinä..) eikä saumuria käytetty lainkaan (kuka nyt mitää saumoja jaksaa alkaa huolittelemaan!) Alareuna on vain yksinkertaisesti käännetty ja sisälle pujotettu kuminauha. Hihat ovat lepakot, eli samaa kappaletta miehustan kanssa.
Yhden lerpakkeen vetoketju kulkee tuolta sivusaumasta pääntielle (siinä vasta kaavoittaminen olikin, kun tämä kääntyy tästä ja tuo tuolta ja tämä sen päälle ja vetoketju jää väliin ja tuo taittuu...) Tasku on vain tikattu päältä etukappaleeseen ja isketty täyteen kultaisia nappeja, jotka ostin Kontista.

Härdelli on niin iso ettei se mahdu kokonaan kuvaan! Eurokankaan "muotikangasta" meni aika tarkalleen kaksi metriä. Arvelisin, että se on jotakin akryyli-polyesteria tai muuta vastaavaa kammotusta.. Villa olisi kyllä varmasti ollut hengittävämpi valinta, mutta eihän sen hengittää tarvitse, kunhan lämmittää!!

Paperia ja liimaa

Olipa varsinanainen Muodin huipulle jakso! Edellisissä jaksoissa vahvoilla olleet tyypit tippuivat lähes pohjalle, kun ei tällä kertaa ommeltukaan siitä tutusta ja turvallisesta kankaasta.

Olivia lehden "pääjehu" oli mielestäni kyllä aika tyly täti tuomaroidessaan asuja. Mikään ei ollut hyvä: tekisi mieli nykaistä tuolta ja kiristää tuosta ja vetäistä kaula-aukkoa isommaksi ja blaa blaa blaa... Tämä ei kyllä sovi Olivian kanteen... Tämä on väärän värinen... Hyvää mainosta Olivialle!!

Jarno voitti haasteen jarnomaisella kullanruskealla luomuksella. Kaikista kilpailijoista vain hän oli oikeastaan ottanut huomioon, tietoisesti vai sattumalta, kohderyhmän: Olivia-lehtihän on suunnattu kolmekymppisille naisille (minä en siis tulee enää ostamaan tätä lehteä).
Asu näyttää näin kuvissa ihan sievältä, mutta en oikeastaan pitänyt siitä itse näytöksessä. Vaikka vyötärö oli kavennettu, koko asu oli aivan liian massiivinen. Langanlaiha malli ei näytä enää langan laihalta.
Selän yksityiskohta tosin oli kiva. Tuomarit kritisoivat vyötä.
Mertin luomuksesta tykkäsin. Tosin eihän se ole kolmikymppiselle naiselle, mutta minä tykkäsin, sillä minä en ole kolmekymppinen nainen..
Harmi kun ei ole sivukuvaa, jota laittaa tähän, sillä sivusta tuo mekko oli kaikista makein!

Marian puvussa makeinta oli pinta! Paperia oli rypistelty, tehden siihen mahtavan, "epäpaperisen" tekstuurin. Valitettavasti kaikki muu olikin sitten pielessä, kuten esim. mekon malli...

...ja etenkin tuo olkahihnanen.
Katri on yleensä suosikkini, mutta tämä asu ei säväyttänyt. Olisin kaivannut selkeämpää vyötäröä.
Takaa mieleeni tulee tuohilastu yläreunan kaartumisen takia. Katrin asu on siis mielestäni enemmän koivu kuin Antin "koivupökkelö".

Ja tässä se pökkelö on. Olisitteko arvanneet, että Antti oli ekana valmis?

Vetoketju oli taattua antti-laatua.

Kaikki kuvat mtv3.fi/muodinhuipulle.

Jos tekstissä on jotain epälogisuuksia tai kirjoitusvirheitä, olen pahoillani. Yritän tässä samalla muka seurata tätä aina niin kiinnostavaa Exel-opetusta ATK-tunnilla (josta olen jo noin puolitoistatuntia missannut). Mä en ymmärrä mitä mä tällä Exelilläkään teen!!!