Hello Huddersfield!

Nyt se on sitten varmistunut!!! Tämä tyttö lähtee tammikuussa Britteihin opiskelemaan puoleksi vuodeksi. :)


Tai no... varmistunut ja varmistunut. Mikä nyt on oikeasti varmaa. Tuntuu hurjalta, että elämä täällä pitäisi vähän kuin saada kasaan kuukauden aikana. Minne ihmeeseen työnnän kaiken omaisuuteni? Mitä hittoa teen kaikelle kaapeissa lojuvalle ruualle ja tavaralle? Ja aivan kuin vapaa-aika ei olisi jo nyt aivan kortilla, pitäisi juosta hammaslääkäreissä sun muissa, täyttää lomakkeita lomakkeiden perään, hakea niihin allekirjoituksia sieltä sun täältä, tilata piilareita nettikaupasta, joka ei toimi...


Luojan kiitos passi sentään on voimassa. Ainakin elän siinä kuvitelmassa, että ennen lokakuuta 2012 olen takaisin kotona. Ja vakuutukset... ei helvetti.


Taidan miettiä tätä huomenna lisää. Alkoi heti ahdistaa. 

Kulttuuriala

Tiedättekö mitä? Mä inhoon tota sanaa. 

Kulttuuriala. Mitä siitä tulee ekana mieleen? Ooppera, teatteri, julkisten varojen tuhlaus, taidemaalarit... se on sanana ihan hirmuisen harhaanjohtava. Koska kulttuuriala on niin laaja. 

Meillä oli jo muutama viikko taakse päin Ammattikorkeakoulujen kulttuuripäivät. Siellä oli tavallista paremmin pukeutuneiden opettajien lisäksi luennoitsijoita, kuten esimerkiksi Markku Pölönen ja Jorma Uotinen, jotka on niin isoja kihoja, että ne saa puhuu mistä vaan ja niille maksetaan siitä. Ihan kiva.

Ja kaikki luennot oli tosi kiehtovia, ihan oikeasti. Ja ne juuri osoitti, kuinka laaja kulttuuriala on. Siellä oli mies, jonka yritys suunnitteli ja valmisti kalusteita päiväkoteihin. Toinen, joka puhui taiteesta osana terveydenhuoltoa, esimerkiksi miten sillä voidaan auttaa muistisairaita. Pölösen Markku puhui "elokuvakylästään", Jorma Uotinen... mä en tiedä mistä se puhu. Siinä oli niin paljon asiaa, etten ehtinyt kirjoittaa mitään ylös. Koko sali oli haltioituneen hiljaa ja kuunteli. Jorma vaan puhui, ei mitään muuta.

Mutta kiinnostavin luennoitsija oli kolmekymppinen nainen, joka edusti opetus- ja kulttuuriministeriötä. Hän oli kertomassa, miksi kulttuurialalta pääkaupunkiseudun ulkopuolella pitää vähentää 40 % aloituspaikoista. Suurin peruste oli, ettei ole töitä. Jostain on pakko säästää. "ME EI VOIDA ELÄÄ VELALLA. KAI TE SEN KÄSITÄTTE. TÄÄ EI VAAN VOI JATKUA!"

Mutta mistä ne sen tietää, ettei ole töitä? Kukaan ei voi ennustaa yhtään mitenkään kulttuurialan työpaikkoja. Me voidaan kyllä ennustaa, kuinka monta sairaanhoitajaa tarvitaan 40 vuoden päästä, mutta ihan oikeasti, kulttuurin puolella sä vain et voi tietää. Tätä yhteiskuntaa ei vaan voi rakentaa sen päälle, että me hoivataan toisiamme. Pitää olla myös jotain, mitä viedä maailmalle. 

Nyt Suomessa tehdään hyviä tietokonepelejä. Osasiko kukaan arvata sitä kymmenen vuotta sitten? Ei. Viisi vuotta sitten? Öö.. ei. Ja onko meillä osaavaa koulutettua työvoimaa? Ei.

Ja muotoilijan ammatti, se on oikeastaan pitkälti aika teollinen. Ei me mitää ruukkuja missään pimeissä nurkissa väännetä, vaan suunnitellaan toimivia käyttötavaroita. Kaikilla esineillä, asioilla ja palveluilla on joku muoto. Ja joku on suunnitellut sen. Jopa se maailman yksinkertaisin T-paita H&M:n hyllyllä: joku on suunnitellut sen. Eikä se ole taidetta, se on työtä. Ja mä käytännössä opiskelen just sitä.

Ja opetuksen sisältö on yllättävän paikkariippuvaista. Täällä ollessa mä olen luonut aivan uuden käsityksen helsinkiläisyydestä. On aivan järkyttävää, kuinka erilaisia ihmiset on eripuolilla Suomea. Viime vuonna olin luennolla, jolla eräs kuopiolainen pariskunta kertoi yrityksestään. He suunnittelivat tiloja. Hirmu vaatimattomia ja asenteella kunhan-olemme-tyytyväisiä-elämäämme- ja-saamme-tehdä-juuri-sitä-mistä-pidämme-niin-olemme-iloisia. He olivat voittaneet isoja kansallisia suunnittelukilpailuja ja olleet toteuttamassa Shanghain maailmannäyttelyn Suomen paviljonkia. Tää kuvaa hyvin näitä menestyneitä savolaisia kulttuuri- ja muotoilualan yrityksiä.

Ritva-Liisa Pohjalainen, joka työllistää Kuopion seudulla kymmeniä ihmisiä ja tekee keramiikkaa, näyttelyitä, asuja ja koruja, voitti kilpailun Finnairin uusien lentohenkilökuntaunivormujen suunnittelusta. Ja mikä oli salaisuus? "Minä satuin siinä samaan aikaan lomailemaan Pariisissa ja kyselin sitten henkilökunnalla, millaiset olisivat mukavat työvaatteet."

Mutta tosi inhottavaa, että ihan löyhin perustein ajetaan opetusta alas tietyiltä aloilta vain tilastoihin vedoten. Ja lisätkää joo niitä hoiva-alan aloituspaikkoja, kun kerran on työvoimapulaa. Mutta kuvitteleeko joku ihan oikeasti, että ne, jotka jää ilman kulttuurialan aloituspaikkaa ryhtyisi sitten sairaanhoitajaksi sen sijaan? Käsi ylös, kuinka moni näkee Jorma Uotisen terveydenhoitoalalla...? Niimpä.

Kuinka pitkälti ihminen voi valita ammattinsa?