maanantai 18. kesäkuuta 2012

Kirkstall Abbey

Eilen käytiin Suomitoverin kanssa vielä pyörähtämässä Leedsissä, sillä kotiinpaluu alkaa jo häämöttää... 


Leeds ei ole kovinkaan kummoinen kaupunki. Vähän kuin kaikkialla täällä, sielläkin on asuttu vuodesta nakki-ja-tikku asti. Mutta harmittavasti kaikki hienot palatsit ja residenssit on keskustasta bussimatkojen päässä. Mutta ajettiin me kuitenkin bussilla yhden "residenssin" luokse...




Bongasin nämä hulppeat rauniot ekan kerran matkalla Leedsin lentokentälle ja olin ihan, että mikäs hitsin rauniopuisto tuolla puiden takana pilkottaa. Mutta sehän siis oli Kirkstall Abbey... tai ainakin mitä sen nimisestä luostarista on jäljellä.


Meillä oli oikeastaan varsin hauska visiitti, vaikkei nähtävänä ollut muuta kuin kivistä seinää ja valtava määrä puluja, jotka asuttivat luostaria.








Mutta niin... tämä suuri kivien rykelmä oli siis esittänyt 1100-luvulla luostaria. Tarkemmin sanottuna sisterssiläistä luostaria (kesti aivan äärettömän pitkään, että löysin tuon typerän suomennoksen... sisteriaaninen? sisteriaalinen? siksteriaaninen? Kuka hitto on keksinyt sanan "Cistercian"?!?) No mutta, nämä sisterssiläiset siis olivat niitä, jotka ottivat tuon jumalan palvelemisen kaikista näistä erilaisista munkeista totisimmin.


Tämä siis sijoittuu sinne jonnekin kristinuskon alkuaikoihin. (Mun mielestäni tää kertoo jonkun verran myös kuuluisasta brittiläisestä käytännöllisyydestä...)


Tähän näiden munkkien vakaumukseen siis kuului, että täytyi pysyä ulkomaailmasta täysin erossa, luostarin omavaraisuutta myöten. Mutta nämä munkit eivät voineet itse viljellä maata, sillä pelloilta ei olisi ehtinyt juosta parin tunnin välein messuun. Ja sen sijaan, että olisi pidetty vaikka pari messua vähemmän, piti sitten perustaa talonpojista sun muista lukutaidottomista koostuva toinen munkkiveljestö, joka kävi viljelemässä sitä peltoa.


Alkuun nämä munkit siis ottivat tämän juttunsa ihan tosissaan. Mitä kurjempaa, sen parempi sielulle. Valtavassa kivisessä luostarissa oli kesät talvet yksi tulipesä ja senkin edessä sai seistä vain vartin päivässä. Lihaa ei syöty ja luostarin johtajan kuului esimerkkinä väelleen asua samoissa ahtaissa huoneissa heidän kanssaan. Päivän ensimmäinen messu alkoi yhdeltä aamuyöstä. Puhua sai vain yhdessä luostarin huoneista. 


No eihän siitä mitään tullut. Lopulta se luostari oli niin rikas, ettei ketään kiinnostanut asua kylmässä askeettisessa huoneessa porkkanaa popsien. Ja sitten siitä (niin kuin muistakin luostareista) tuli niin rikas, että Henrik VIII päätti lakkauttaa koko järjestelmän ja viedä kaiken kertyneen omaisuuden. 


Se oli sitten siinä.


Sen jälkeen siitä alkoi katot hiljalleen tippua ja jossain vaiheessa talonpojat pisti yhteen nurkaan lehmäkarsinan pystyyn.


Kuva:http://www.tate.org.uk/art/images/work/D/D08/D08142_10.jpg




Ja sitten tuli viktoriaaniset ihmiset, jotka etevinä restauroinnin edelläkävijöinä rakensivat osan katoista ja sortuneista torneista takaisin... ja ilmeisesti ihan päin peppua.


 Tässä alhaalla näkyy se osa, joka toimi kappelina.




Luostarin lakkauttamisen jälkeen Leedsiin johtava tie siirrettiin kulkemaan sen läpi. Ja se kulki siinä ilmeisesti vielä 1800-luvun lopulla.


Kuva:http://www.leodis.net/imagesLeodis/screen/18/2003218_19804018.jpg


Tässäpä sivulaivan kaaria.







Mutta varsin viehättävä kokonaisuus kerrassaan. Ja täysin ilmaista hupia.

sunnuntai 17. kesäkuuta 2012

HUD - LEEDS - PARIS - LONDON - HUD

Puuh. Tuntuu, että viimeset pari viikkoa on vierineet eteenpäin sellaisella vauhdilla, että ei mitään rajaa. Ensin kävin pyörähtämässä Pariisissa. Ja olipa kyllä matka.


Menomatkan taitoin itsekseni ja päädyin lentämään Leedsin kautta erään halpalentoyhtiön siivin. Täältä on junalla tosi lyhyt matka Leedsiin, ehkä 20 minuuttia ja kentälle siitä toiset 20 minuuttia bussilla.


Ei ole tullut pahemmin lennettyä halppisyhtiöillä, joten se Leedsin terminaali kyllä oli jotain todella absurdia. Mulla ei ole mitään käsitystä, koska se on pistetty pystyyn, mutta ulko-ovilla olisi voinut yhtä hyvin lukea, että tervetuloa aikamatkalle 80-luvun taitteeseen.


Terminaali ei siis ollut mikään iso. Mutta kaikenmoisilla extra-seinillä ja portailla siitä oli kyllä saatu ruotsinlaivan veroinen sokkelo. Turvatarkastuksen metallinpaljastushökkeli näytti niin kulahtaneen harmaalta, että vähän epäilytti toimiiko se ollenkaan. Kuinka usein turvatarkastuksen hökkelit eivät piippaa kenellekään? Niimpä. Ikinä.


Ja menokin oli kyllä kuin ruotsinlaivalla. Miettikää nyt, tavalliset britit... mitä ne tekee kun ne venailee? Niin, ne menee pubiin. Ja mä oon aika vaakuuttunu, että englanninkielessä ei ole sanaa anniskelualue. Mikä tarkoittaa sitä, että Leedsin lentokentän suosituin asuste oli täysi olutlasillinen.


Ja ihan oikeasti, se mun lennon kapteeninkin oli varmasti jonkun halpalentokoulun käynyt. Ihan vuoristoradan veroinen kyyti. Lapset kiljahteli ilosta aina kun otti vatsasta.


Pariisi nyt oli Pariisi. Oon aina yhtä fiilareissa Seinen rannoista ja taloista.






Kävin kurkkaamassa Louis Vuitton / Marc Jacobs näyttelyn Musée des Arts Dècoratifs'ssa, joka on Louvren toisessa siivessä. SE oli todella makee.



Alakerrassa esiteltiin kuinka Louis Vuitton oli aloittanut uransa 1800-luvun lopulla Pariisissa ja miten hän oli ryhtynyt merkkaamaan firmansa valmistamat laukut L.V-merkinnällä. Tavallaan lanseerannut brändin. Tosin vasta hänen jälkikasvunsa oli kehittänyt kuuluisan L.V-kuosin...

Näyttelyssä ei saanut ottaa valokuvia, mikä nyt on täysin ymmärrettävää, mutta harmillista. Näyttelyn yläkerrassa sitten taas esiteltiin Marc Jacobsin tuotoksia Louis Vuittonin pääsuunnittelijana. Esillepano oli vaikuttava musiikkia myöten.


Mutta näimme siis Suomitoverin kanssa Pariisissa, joten tulimme samaa kyytiä takaisin. Bussilla.

Myönnän, erittäin hyvä ja halpa idea. 8,5 tunnin kyydistä 45 euroa oli halvin tapa päästä Lontooseen. Ja se Pariisin bussiasema... se oli jotain aivan kauheaa. Voisin olla aika varma, ettei kukaan ollut tehnyt sille pytingille mitään tyyliin 15 vuoteen. 

Nousimme 21.30 lähtevään bussiin, joka oli tietenkin aivan täynnä. Ja kyyti olisi kyllä ollut siedettävä, jollei olisi koko ajan tarvinnut pomppia ulos. Pari tuntia ja pysähdyttiin huoltoasemalle. Siitä pari tuntia ja oltiin Calais'ssa Ranskan ja Englannin rajalla. 

No, kaikkien täytyi siis marssia ulos ja käydä passintarkastuksessa ensin Ranskan puolella ja sitten Englanninpuolella. Joo, ne olivat molemmat siinä samassa talossa. Britteihin tulevien EU:n ulkopuolisten täytyy täyttää sellainen lomake, joten siinähän sitten kesti. Siinä bussissa oli kyllä koko maailma edustettuna.

Mun vieressäni bussissa käytävän toisella puolella istui semmoinen oudon oloinen mies. Lähes kalju, selvästi jostain eteläamerikasta, todella lyhyt, baseball-takki ja ikä varmaan jossain 40 hujakoilla. No, hän oli selvästi oudon oloinen myös Britannian rajavalvontaviranomaisten mielestä. Ja puolen tunnin odottelun jälkeen alettiin jo uumoilla, että missäköhän hitossa hän viipyi.

Mutta hänet päästettiin Britanniaan. Lopulta. Tosin sen reilun puolen tunnin odottelun seurauksena myöhästyimme lautalta. Ja sen seurauksena vietimme mukavan parituntisen Calais'n sataman parkkipaikalla pimeässä bussissa. Kello oli ehkä kaksi aamulla.

No siinäpä se aika meni nukkuessa. Kunnes pääsimme sinne saamarin paattiin ja taas piti raahautua ulos bussista. 

Lähempänä Englantia aurinko alkoi jo nousta. 


Mukavan sateinen kostea sää oli noin muuten.


Mutta ei ollut ihan turha reissu sillä "taxfreestä" löytyi tosi kiva kesäkassi. 


Lontoossa oltiin sitten kahdeksan jälkeen aamulla, vain "muutama" tunti myöhässä. Mutta se melkein rajalle jäänyt mies näytti aivan yyberiloiselta. Se pyysi jopa jotakuta ottamaan itsestään kuvan bussin vierellä.

Lontoossa oltiin sitten yksi yö ja seuraavana päivänä takaisin Huddersfieldiin. Matkaan mahtui jälleen kerran bussin odottelua, yksi isänsä kadottanut kiinalainen pikkutyttö ja yksi pisimpiä "miksi bussinne on myöhässä" -selityksiä.

Mutta oli kyllä niin kiva päästä takaisin kämpille.

perjantai 1. kesäkuuta 2012

The Same Old...

Mun elämäni ei ihan oikeasti pyöri keittiön ympärillä. Mä en ole oikeastaan ikinä asunut näin kaukana keittiöstä. Mutta se on varmaan vain sitä minua, että ensin pistetään hella päälle, sitten ruuat pannulle ja sen jälkeen vasta mietitään, että kukas helvetti on pöllinyt sen lastan. Ja ei siinä mitään, kun kahdeksan ihmistä asuu samassa kämpässä, aina voi lainata joltain... paitsi jos lähes kaikki ovat jo lähteneet vetämään. Lastani mukanaan.


Tämä episodi tapahtui tänään. Ja hetken rymyämisen jälkeen löysin Arjensankarin kaapista lastan. Paitsi ettei sitä oltu pesty sitten viimeisen ruuanlaiton, mistä oli lastan kunnosta päätellen kulunut vuoden päivät. Kuka hitto säilyttää likaisia astioita kaapissa?!? En voi käsittää. 


No, joka tapauksessa tosi ällöttävää.


Mun kaikki lautaseni ovat myös jostain syystä kadonneet, kolmea lukuunottamatta. Neljäs lautanen, ainoa iso sellainen, on jonkun muun, mutta koska täällä ei näytä olevan ketään, päätin ottaa sen käyttööni. Joten sain sentään syötyä.


Lautaset katosivat sillä aikaa kun olin viikon poissa ja vastapainoksi sille toinen keittiön roskiksista oli sullottu täyteen vanhoja pakasteruokia. Pakasteruualla tarkoitan jäisiä raakoja pihvejä ja makkaroita, very british. Kukaan ei ollut tietenkään vaivautunut laittamaan pussia sinne 50 litran vetoisen roskaämpärin pohjalle.


Joten tulin siihen tulokseen, että antaisin koko asian olla. Ne eivät olleet minun roskiani. Se sai viedä, jota ensimmäisenä alkoi ärsyttää. Ja jos tuo vastapäinen Arjensankari ei muuta tehnyt, niin ainakin se vei viikkotolkulla seisseet haisevat roskat ulos. Niin kävi aina.


Mutta Arjensankari ei vielä viikonkaan päästä ollut palannut tänne, kuten ei kukaan muukaan. Joten päivien mittaisen henkisen preppauksen päätteeksi tulin siihen tulokseen, että minun oli pakko viedä jonkun muun typeryksen jättämät raa'at haisevat lihaköntsät ulos.


Kippasin pihalla roskat ämpäristä isoon muovipussiin ja vannon, että sieltä sisältä lensi vähintään kymmenen peukalon pään kokosta kärpästä... ja se haju. Hyvä etten laatannut siihen paikkaan.


Mulla ei ole minkään näköistä pesuainetta ja joo, mene kauppaan ja osta. Miksi? Jotta mä voin siivota jonkun muun likaaman roskaämpärin? En todellakaan. Mielummin annan asian olla ja maksan sakkoja näiden kaikkien muiden kanssa. Missään ei tosin lue, kuinka paljon pilatusta roskiksesta täytyy maksaa. (Kaikki muu tosin on luokiteltu, oven mekanismin uusimista myöten.)


Ja mitä hyötyä olisi pestä sitä roskista, sillä se haju on niin kuvottava, että laattaisin sinne sen saman tien? Plus miinus nolla. Joten siellä se seisoo keittiössä pussi päällä odottamassa.


Mä aina välillä mietin, mikä näitten päässä on oikeen vialla. Suomitoverin gibraltarilainen kämppis oli pessyt uunia ja jättänyt pesuaineet vaikuttamaan, kuten on tapana matalalle lämpötilalle. Ja mitä olikaan tehnyt sen asunnon järjenjättiläinen, umpi-britti laiha poika, astuessaan keittiöön? Pistänyt uunin täysille ja pakastepizzan sisään.


Niin kuin... mitä hittoa?


Oli ollut sille gibraltarilaiselle tytölle varmaan aikamoinen yllätys löytää sieltä kuumasta uunista pesuainecoctaililla höystetty pizza.