Liverpool.

Eilen sunnuntaina piipahdettiin Manchesterissa asuvien suomalaisten tyttöjen kanssa Liverpoolissa, ihan sillä tavalla muuten vain.


Niimpä, mitä siellä muka olisi?


Junalla kaupunkiin (ja takaisin) hurautti vajaassa parissa tunnissa kohtuulliseen 27,5 punnan hintaan. Ja jos joku ei satu tietämään, missä Liverpool on, se on siellä vasemmalla Irlantia vastapäätä. 


Liverpoolin ydinkeskusta oli hirmu helppo suunnistaa. Jopa tällaisella ota kuva kartasta ja tuijota sitä kameran ruudulta -metodilla, kun et raaski ostaa oikeaa typerän isoa karttaa.

On aika harmi, ettei Liverpoolista tule muuta mieleen kuin Jari Litmanen ja FC Liverpool, sillä kaupunkina se on todella näkemisen arvoinen. Ja ainiin, Beatles. Sunnuntaina sattui vielä kaiken lisäksi olemaan aivan hullun lämmin, lähes 20 astetta, eikä pilven pilveä. Joten ihan mukava "kesäpäivä".


Liverpoolissa on siis tehty muutakin kuin potkittu palloa. Maailman jäätävimmän lopun kokenut valtamerialus Titanic oli Liverpoolilaisen varustamon taidonnäyte ja uppoamisesta tulee tänä vuonna kuluneeksi 100 vuotta. Voi mikä ylpeys.

Satamassa olleessa museossa oli esillä pienoismalli Titanicista. Paitsi että oikean laivan upottua se oli muutettu varustamon toisen laivan näköiseksi. Ja nyt siis takaisin Titaniciksi.


Liverpool oli myös yksi orjakaupan keskus. Siellä Afrikasta tuodut orjat myytiin ja lastattiin Amerikkaan suuntautuviin laivoihin ja kaupunki muutamine liikemiehineen nettosi tietenkin mukavasti. Sen aistii valtavista vanhoista rakennuksista aivan sataman tuntumassa:

Ilmeisesti yhden orjalaivan varustaminen pitkää merimatkaa varten maksoi nykyrahassa noin 500 000 puntaa. Aika iso bisnes siis.


National Slavery Museumissa oli esillä mm. kettinkejä. Museo toimii samassa rakennuksessa Merimuseon kanssa.

Muuten Liverpoolissa, kuten muissakin brittiläisissä kaupungeissa, uutta ja vanhaa arkitehtuuria yhdisteltiin muitta mutkitta. Etenkin satamassa oli paljon nähtävää.

Kävelimme myös Liverpool Cathedralille, joka oli kaikkien suureksi yllätykseksi mäen päällä.

Ja uskokaa tai älkää, sieltä sai myös suomenkielisen esitteen (jonka sisäsivu oli painettu väärinpäin). Sisältä pytinki oli todella vaikuttava. Ja siellä oli turistipuoti, josta sai mm. Beatles-mukeja ja "Smile, God Loves You" -glitterkyniä ja magneetteja. Britit...


Ja Liverpoolin lentokenttähän on John Lennon Airport. 

Lauantai.

Pöpilä on alkanut vihdoin ja viimein hiljentymään täkäläisen kolmen viikon pääsiäisloman johdosta. Tänään on ollut aivan hulluna trafiikkia, kun vanhemmat ovat hakeneet autolla kullannuppujaan kotiin. Yhden luokkatoverin vanhemmat ajoivat mm. neljä tuntia pelkästään yhteen suuntaan... vähän niin kuin joku hakisi mut autolla Kuopiosta Helsinkiin. 

On ollut vähän sellaista tekemisen puutetta, kun kaikki koulutyöt palautettiin eilen aamulla. Tai no.. olisihan tuossa opparin aihekuvausta ja muuta "mukavaa" puuhaa.

Ei nyt ihan innosta.

Suomitoverin kanssa tehtiin kuvausretki lähimetsikköön aiemmin päivällä. Oli vielä aamun jäljiltä aavistus sumuista, on oikeastaan vieläkin, vaikka aurinko periaatteessa paistaa pilvien läpi. Kuten sanottua, metsät täällä pursuavat vanhoja talonrötisköjä.

Aivan tässä lähettyvillä, pienen notkon pohjalla kuopassa, on erittäin outo ränsistynyt tiilinen rakennus, jonka sisällä menee hirmuinen sokkelo vanhoja putkia. 

Mikä lie vedenjakoasema onkaan ollut.

Sieltä matka jatkui pidemmälle. 

Hyvin hoidetun jalkapallokentän vieressä oli vanha pukukoppirakennus ja perustukset katsomolle. 

                                                

Ja siitä hieman kauempana jonkin sortin talon perustukset.

Ja surullinen pieni sammaloitunut nalle.

Ja kun löysimme autotien...

Päädyimme paikkaan, jossa hevosia pidettiin jalkapallokentällä.

Ja löysimme kanoja ja lampaita. Ympärillä aukesivat aivan valtavat tilukset.

Vanhoja tienviittoja.

Ja kaukana siintäviä valtavia rakennuksia.

Pöpilään päästyämme löytyi iloinen koiranpentuparivaljakko, jonka luokkatoverini äiti oli tuonut mukanaan. Voi mitä palleroita...

Done. Finally.

Mikä helpotus onkaan saada kaikki hommat tehtyä. 


Viikko on ollut kyllä yksi viimeistelyn loppumaton taival. Eikö se olekin tylsintä ikinä? Kaikki on periaatteessa suunniteltu ja tehty, muttei kuitenkaan valmista.


Ja täällä on kyllä niin, että aina kun kuvittelee olevansa valmis, joku opettaja hyökkää nurkan takaa ja löytää seitsemän eri asiaa, joita voisi hieman korjata suuntaan tai toiseen. Mikä on muuten aika raivostuttavaa. Kankaanpainon tunneilla olin ommellut kangas-samplet väärin esittelyboardiin (reunoja ei saa taittaa alle, vaan ne pitää leikata, mikä on täysin typerää, mutta joo... leikataan sitten...)


Suunnitelun tunneilla esittelin lähes valmiit viisi boardia opettajalle ja ei... kankaat eivät mätsää piirroksiin, tuo kangas on vähän outo, tätä tasokuvaa voisi hieman muokata. Ja loppuun kannustava "but you're almost there!". 


Joo, haista home. Mistä mä nyt revin tohon esityskuvaan sopivia kankaita..?


Mutta jotenkin ihmeessä ne kaikki valmistuivat saman päivän aikana.


Tänään viimeisteltiin kirjonnan A1-kokoisia boardeja. Ne olisi pitänyt liimata sinitarralla kasaan jo ennen tuntia, mutta miksi vaivautua, kun joku tulee ja laittaa sen kuitenkin uusiksi. 


Joten en vaivautunut. Mutta hymyilin vieressä, kun kirjonnan irlantilainen nuori ( ja pelottava) naisopettaja teki sen puolestani. Ei saanut laittaa litteästi. Pitää yrittää saada muotoa. Hän neulaili kangastilkkuihin laskoksia ja siirteli niitä ylös alas isolla paperilla hirmu taiteellinen ilme kasvoillaan. Jokaisella opettajalla on niin oma esteettinen silmänsä. 


Lopullinen asettelu oli sitten tälläinen, missä kappaleet jäjittelevät asua. Ylimpänä olevasta kauluristakin tuli rypyttämällä "hirmu paljon kiinnostavamman näköinen". Mutta olen ylpeä tuosta läpikuultavasta "hihasta", koska sen rypyttelin ihan itse ja se oli täydellinen. "Greijt joob, Süüvii!"

Tällaista kutsutaan siis tekstiiliboardiksi.


Tässä taas illustration board eli suunnittelun boardi samasta hahmosta:

Siihen tulivat vain pienet kangasnäytteet ja kopiot mahdollisista tekstiilinäytteistä, sekä hahmon kuvaus ja tasokuvat vaatteista. Aika paljon asia A2-kokoon nähden.


Kaksi puoleista teippiä on kulunut tähän kaikkeen noin kaksi rullaa. Ja olen ollut säästäväinen.

Ja opiskelijakortti on ollut kovassa kulutuksessa kirjaston kopiokoneen luona.

Tässä näkyy suunnilleen kaikki, mitä pelkästään suunnitelun opettajalle täytyy palauttaa:

Ihan hyvin kahden kuukauden aikaansaannokseksi.


Kimpsut ja kampsut odottavat huomista jo ovensuussa.

Kaikki laputettuna ja valmiina menoon. Deadline on klo 9:30 ja myöhästyminen laskee numeroa vain 40 %.


Hirmu hupaisia nämä tärkeilevät britit.

First Assignment Done!

Viikon ensimmäiset töitten palautukset olivat tänään, kun korsetti ja siihen liittyvä muu materiaali piti palauttaa pienessä sievässä kierrekansiossa ompeluluokan peräpöydälle. Vieressä oli valmis nimilista, johon tämä toimitus sitten kuitattiin puumerkillä.


Ja eihän siellä tietenkään minun nimeäni ollut, taas vaihteeksi. Hieman jo alkaa kyrsimään. Torstain luennoillakin, joka ikinen kerta... viimeksi meillä oli ryhmätyön tutoriaali ja sama vanha keskustelu.


Opettaja: "Sä et taida olla listassa?"
Minä: "Joo, en."
Opettaja kynä kädessä: "Mikä sun nimesi oli?"
Minä: "Mun on ehkä parempi kirjottaa se itse."
Tuherran saamarin pitkät etu- ja sukunimeni pienen pieneen ruutuun.
Opettaja: "Ookei.. ja miten tää lausutaan?"
Minä: "Suvi."
Opettaja: "Suuvii."
Minä: "Joo."
Opettaja: "Suuvii-i."


Joten kirjoitin tämän päivän kuittauslapun ala laitaan vain "SUVI" ja jonkin töherön perään. Kyllä ne tietää, kuka.


Tässä muutama Suomitoverin ottamista keväisistä korsettikuvista:

En ole itse lainkaan tyytyväinen korsetin istuvuuteen, etenkään tuosta etualhaalta, koska kuten näkyy, se ei istu. Mutta näin käy, kun ei ole hereillä sovituksessa. Toisaalta, eipä tuo maksanut kuin kankaan verran, eli joku kolme puntaa, plus nyöri 2,4 puntaa. Ehkä se toimisi jonkin leveän hameen kanssa..?


Käytiin myös metsässä pyörimässä yksi kylmempi päivä monta viikkoa sitten.

Siellä on hirmu kivaa käydä kävelyllä. Ja etenkin viikonloppuisin kaikki vastaan tulevat mummot ja papat huutelevat jo kaukaa iloisina, että "Ihana päivä tänään, eikö?"


Viimeksi tänään aamulla kävin tekemässä puolen tunnin lenkin ja matkan varrella rapsuttelin ainakin viittä vastaan tullutta koiraa. Yksi heittäytyi lyhyen hännän heilutuksen päätteeksi suoraa päätä selälleen jalkojen juureen, masu kohti taivasta kunnon rapsuta mua -tyyliin. Aww. :)


Mutta nyt takaisin työntekoon, sillä kello on vasta kahdeksan illalla! ;)

Hups...

Miten tässä taas näin pääsi käymään..?