Two weeks to go!

Jakso alkaa olla töiden kokoamista vaille valmis ja ulkona on ihan terassikelit. Tosi outoa, että on ihan sellainen huhtikuun lopun sää. Pajut on alkaneet kukkia ja keskustan järkyttävän ison liikennenympyrän keskellä kasvaa rehottaa valtava violetti krookuspelto. Ainakin mä kuvittelen, että ne on krookuksia. 


On ollut jotenkin hirmu huvittavat pari viikkoa. Täällä on alkamassa kanssa yhteishaku, joten porukkaa on ollut jokasen päivä sightseeingilla ympäri ämpäri yliopistoa. Täällä tuohon uusien opiskelijoiden värväämiseen panostetaan hieman enemmän, sillä jokainen maksaa sen £9000 per lukukausi opinnoistaan. Ja se meinaa sitä, että hakijat haluaa rahalleen myös vastinetta. 


Yksi luokkatovereistani on vetänyt sightseeing-reissuja myös tänne Storthes Hallsin asuntolalle, ystävien kesken Pöpilään. Ja sille on maksettu siitä 7 puntaa tunnilta, mikä on ihan hyvä liksa siihen nähden, että pelkästään matka tänne vie 20 minuuttia suuntaansa. Kierroksilla on kuulema keskimäärin nelisenkymmentä ihmistä ja osana sitä luokkakaverini esittelee heille myös oman huoneensa. Ei niitä ilmeisesti mikään muu täällä silleen kiinnosta, varsinaiset kyylät.


Voisitteko kuvitella, että menisitte itse sightseeingille jonnekin Hoasin asuntolaan...?


Mutta oudointa ja hassuinta näissä kierroksissa on että niille osallistutaan vanhempien kanssa. Ja se jo kertoo jotain siitä, kuinka itsenäisiä täällä ollaan 18-vuotiaana. Näitä tullaan niin kuin viikonloppuisin hakemaan kotiin. Autolla. Tästä pihasta. Todistin myös eräänä tammikuisena päivänä alkavaa haastattelutilaisuutta tekstiilin puolivuotiselle lyhytkurssille.  Ja kyllä, lähes jokaisella hakijalla oli valtavan A1-kokoisen portfolion lisäksi myös isi tai äiti mukana. Ja isit ja äidit lähtivät kotiin vasta kun se tilaisuus oikeasti alkoi. Halasivat ennen kuin lähtivät.


Tosi erikoista.


Mutta eipä täällä muutenkaan tuollaiseen itsenäiseen toimintaan hirveästi kannusteta. Yksi maanantai ompelun tunneilla, joku 2. vuoden opiskelija kysyi opettajalta, voiko saumurin langat vaihtaa. Ja mitä tapahtui? Opettaja vaihtoi ne. Susta tulee varmaan tosi ammattitaitoinen ja uskottava pukusuunnittelija, jos et osaa saumurin lankoja vaihtaa. 


Kankaanpainossa taas on työpajamestari, väri-guru Pete, joka valottaa seulan puolestasi.


Tänä maanantaina kuulimme myös ensi viikon palautuspäivät. Maanantaina kello neljään mennessä pitää palauttaa ompelutyöt ja tehdä kuittaus asiasta, perjantaina klo 9:30 taas on muiden töiden palautus. Kaikki omissa kansioisaan tiettyyn luokkahuoneeseen ja varustettuna kurssitunnuksella, nimellä ja muilla tärkeillä merkinnöillä. Toisissa kouluissa on sitten niin tarkaa...


Kankaanpainossa kokosimme tänään tekstiiliboardeja. Niiden pointti on esitellä, tekstiilinäytteitä, joita puvustuksessa on tarkoitus käyttää. Koko päivä oli varattu kangastilkkujen asettelulle. Ja jottei menisi liian itsenäiseksi, opettaja kävi kädestäpitäen näyttämässä jokaiselle, kuinka se tehtiin. 


Olin ensin suhannut omaani johonkin tällaiseen suuntaan:

 Mutta ei se ollut hyvä. Se piti tehdä näin:

Olin tosin hieman kapinallisella tuulella, joten en tehnyt niin, vaan näin:

Katsotaan millainen tuomio tämän suuruisesta sooloilusta tulee. En oikein edes muista, koska viimeksi joku olisi puuttunut tuotoksiini näin kovakouraisesti. Öö, päiväkodissa, ehkä?


Suurta huvitusta on aiheuttanut myös luonnonvärjäys projektini. Elämähän olisi siis aivan liian helppoa, jos ostaisit valmiiksi värjätyn kankaan kaupasta. Ei, värjää se itse ruokakaupan antimilla. Mustikoilla saa kuulema kivaa violettia. Kuulostaa ihan loogiselle. Mutta jostain syystä puuvilla-organzastani tuli mintun vihreää. 


Ja vika oli aivan varmasti niissä chileläisissä mustikoissa.