8-pallon ensi-ilta

Hetken hiljaiselon jälkeen voisin yrittää vaikka raapustaa tänne jotakin...

Talvi ja alkukevät on oikeestaan menneet niin hirmuisella vauhdilla, ettei ole ehtinyt edes hengähtää. Tai jos on, niin se on ollut sen tyylinen hengähdys hetki, että pää tyynyyn ja unta. 

Viimeisin puvustukseen liittyvä "proggis" oli 8-pallo elokuvan ensi-iltaan tekemäni pieni vaatepläjäys... Aku Louhimiehen leffan maailman ensi-ilta todellakin oli täällä Kuopiossa 19. helmikuuta Kuvakukko-nimisessä vanhassa sympaattisessa elokuvateatterissa, ja Savonia-amk oli sitten mukana järkkäilemässä sitä Kuopion kaupungin kanssa.

Kuva:Juha Poutanen/Savon sanomat

http://www.savonsanomat.fi/video-ja-kuva/kuvasarjat/8-pallon-juhlintaa-kuopiossa/1300088#1300185

Oma osuuteni oli, kolmen assarin avustuksella, toteuttaa "narikkatytöille" ja ovimiehelle asut, jotka henkisivät jonkilaista vanhan ajan glamouria... siis sitä aikaa, kun elokuvissa käyminen oli vielä elämys.

Videolta hieman ensi-illan tunnelmia: (ja hei, I WAS THERE! ;)

Huomenna sitten nenä kohti Helsinkiä... 

Setiä ja tätejä

Viime viikolla ryhdyin tekemään uusiksi opparini esityskuvia liittyen puvustukseen, jonka tein viime talvena. 

Tulin tuossa hetki sitten siihen tulokseen, että eihän sitä ihmisten piirtämistäkään tarvinnut harjoitella kuin se viitisen vuotta, että tädit ja sedät sai näyttämään tädeiltä ja sediltä epämääräisten ilmassa leijuvien pahvinukkejen sijasta. (Sedissä tosin riittää yhä haastetta, sillä tuppaavat näyttämään aina aavistus tädeiltä...)

Yhä edelleen kasvot, sormet ja jalkaterät ovat aivan ######stä piirtää. Muotipiirroksissa niillä ei ole niin väliä, mutta puvustuksessahan ihanne olisi, että kuva esittäisi mahdollisimman hyvin hahmoa koon, iän, kasvojen ja aivan kaiken muunkin puolesta. Hirmuisen aikaa vievää hommaa... eikä siltikään tule täydellistä.

Värien puolesta guassit ovat mun mielestäni tähän hommaan ihan hyvät (eikä ole varmaan mitään tekemistä sen kanssa, että olivat pitkään ainoat maalit, jotka omistin). Huddersfieldissä olisin varmasti saanut palautetta, että esityskuvat ovat liian tasapaksuja (myönnetään), mutta nyt ehkä ajoi informatiivisuus taiteen edelle. Sitä paitsi, esityskuvathan tehdään ennen itse puvustusta, eikä näin toisin päin... 

Yritin myös tällä kertaa keskittyä löytämään kankaita vastaavat värisävyt. Osa kangasmateriaaleista on edelleen varsin haastavia saada paperille, mutta ehkä viiden vuoden harjoituksella. ;)


Loppukevennyksenä "muotoiluakateemista" huumoria luokkatilasta 514:

Vielä ei ole ollut niin isoa hätää.

Lenkillä.

Olen pannut merkille, että tässä opparin teossa parhaita puolia on se, että voi nukkua pitkään, herätä vasta kun aurinko nousee ja käydä päivälenkillä silloin, kun aurinko vielä paistaa. Niin kuin mistä lähtien syksyllä on ollut valoisaa? Mahtavaa.

Meidän pidempi lenkki kulkee matkustajasataman kautta Väinölänniemeen ja Piispanpuiston sekä Snellmanin puiston läpi takaisin kotiin. (Kyllä, voimme väitellä, onko se pitkä. Helsinkiläisittäin, ehdottomasti, pitkä.)

Tämän mielestä, se voisi olla pidempi.

Olen huomannut, että kuvaamisesta saa aina aavistus haastavampaa, kun ottaa koiran "avustajaksi". Tässä näemme esimerkiksi kivan kuvan sympaattisesta laivasta ja karvaisen mustan hännän.

Ja suurin osa meidän lenkistä menee talvella tähän:

Rakennustyömaataidetta

Kuopiossa on meneillään melkoisia rakennusprojekteja. Ikea on jo ja Ikanon kauppakeskus avautuu siihen viereen parin viikon kuluttua. Torin alle valmistuu jokin kauppakäytävä ja Carlson tavaratalon yhteyteen upo uusi elokuvateatteri.

Kaupungintalon takana taas on pistetty yksi vanha outo talo matalaksi ja tilalle rakennetaan upouutta. Tosin vanhan talon julkisivusta on säästetty matala erikoinen kaarre, josta tulee osa myös uuden talon julkisivua. 

Vielä pari viikkoa sitten tyhjällä talonpäädyllä rakennustyömaalla pyöri melkoisen viihdyttävä videoinstallaatio.

Eikä nämä vielä mitään...

Ovelat savolaiset.

Mursuja jäälautalla

Ja niin vain yhtäkkiä yllättäen tämäkin jakso loppui. Hieman "lohduttavaa" kuitenkin on, että tekemistä jakson töiden parissa vielä riittää... 

Pari viikkoa takaperin meillä oli Filosofian akatemian järjestämä luento luovuudesta. Käteen jäi iso joukko anarkistisia tapoja rikkoa kookospähkinä, sekä uusi lentävä lause "liikaa mursuja jäälautalla". 

Jutussa oli kyllä pointtinsa, vaikka kookospähkinän hajottaminen hiukkaskiihdyttimellä kuulostaakin hieman kaukaa haetulta. Jos haluaa olla hyvä jossain, pitää harjoitella 10 000 tuntia (koko hereilläoloaika noin 2 vuoden ajan) ja jos haluaa hyödyntäa aivokapasiteettiaan mahdollisimman tehokkaasti, pitää ulkoistaa ajatuksia, esimerkiksi muistikirjaan, etteivät vie turhaa tilaa. Päähän mahtuu käsiteltäväksi vain noin neljä asiaa kerrallaan (a.k.a neljä mursua jäälautalle). Ja jos menettää uteliaisuutensa kolmen kympien tienoilla, peli on menetetty (tämä selittää pitkälti ne kaikki ahdasmieliset aikuiset, eikö?)

Joten on tässä joku pointti.

Ja mikä tärkeintä, välillä pitää mennä taidemuseoon. Tai tehdä jotain muuta, mikä vie koko huomiokyvyn aivan jonnekin muualle (ilmeisesti myös Angry Birds tai Bad Piggies kelpaa tähän). Päätin itse jättää umpikujaan ajautuneet jakson työt olemaan ja ryhtyä kaavoittamaan. En oikein tiedä, lasketaanko sitä.

Mutta kaavoittaminen on hauskaa niin pitkään kunnes tulee ylitsepääsemätön ongelma. Sitten voi ryhtyä lukemaan tuolta alta pilkottavaa uusinta Costumea.

Täytyy kyllä myöntää, että mursujen pitäminen neljässä on aavistus haastavaa. Koko ajanhan on olemassa iso joukko ongelmia, joita täytyisi ratkoa. Pelottava ajatus, että osa niistä täytyisi poistaa myöhempää käsittelyä varten. Kokeilunarvoista? Ehkäpä.

Täytyy kirjoittaa se muistiin.

Mitäs tässä taas...

..oon varmaan ennenkin saattanut mainita siitä, kuinka neljä jaksoa per lukuvuosi mukavasti rytmittää vuotta. Jokainen jakso alkaa alkujakson koomalla, kun mitään ei tapahdu ja päättyy loppujakson paniikkiin, kun "yhtäkkiä" kaiken pitääkin olla valmista.


Pääkoululta toisesta kerroksesta löytyy jopa vessan ovesta tällainen:

Ehkä tällä kertaa ahdistavinta ei ole kuitenkaan kaikki se, mikä pitää viikossa saada valmiiksi (slogan omalle suunnittelufilosofialle, vapaamuotoinen referaatti valitsemasta elämänkerrasta, projektiraportti, liiketoimintasuunnitelma, jokin ihme ideapuu, joka on jo parisen viikkoa myöhässä, tentti markkinointitutkimuksesta...) Tämmöistä tämä on aina.

Mutta kun näiden jälkeen on taas heti iso joukko uusia projekteja... kuten oppari, jonka arviointiinjättämispäivämäärää oli mielivaltaisesti aikaistettu viikolla. Kiitos tästä, Savonia.

Mutta on täällä huvittaviakin asioita tapahtunut synkän syksyn piristykseksi, kiitos tästä eräälle espoolaiselle tyttöselle, joka on ryhtynyt pitämään Gossip Girlin ja Sinkkuelämän innoittamaa blogia Kuopiosta.

Minä kuulin asiasta luokkakaveriltani, jonka versio oli, että kuulema joku meidän koululainen on alkanut pitämään blogia, jossa se puhuu ihmisistä oikeilla nimillään ja kaikki on ihan raivona.

Mutta jätin asian sikseen... kunnes kuulin kaupungilla, kuinka minua hieman nuoremmat ihmiset puhuivat tästä blogista. Ja vielä useampaan otteeseen. Ja sitten oli pakko käydä kurkkaamassa.

Voi mikä läppä.

http://heartsofkuopiocity.blogspot.fi/

Jokainen tehköön päätelmänsä, mutta... myönnän, etten helsinkiläisenä oikein käsitä tätä hälinän määrää. 

"Viereisessä pöydässä jutteli neljä jätkää ja kuuntelin mielenkiinnolla keskustelua. Päivän kuuma puheenaihe oli, kun KalPan päävalmentaja Tuomas Tuokkola oli saanut potkut ja valmentaja sai ainakin tämän nelikon sympatiat itselleen. Kiinnitin huomiota muutamiin sanoihin, kuten "valamentaja, pittää, näkkee ja kukkaan" ja en voinut olla hymyilemättä, sillä murre ei tuntunut sopivan parikymppisten jätkien suuhun, vaan vanhalle kalastatorpan ukolle."

Kärjistetty? Kyllä. Mutta tuolla eteläisessä Suomessa on hirmuisen vähän savon murretta puhuvia nuoria miehiä... Jokaikinen suomalainen murre kuulostaa typerältä toista murretta puhuvan korvaan... en nyt ehkä lähtisi tästä hernettä vetämään nenääni.

Mutta eipä silti, hirmuisen kiva, että joku espoolainen tyttö, joka väittää olevansa "Stadilainen gimma" (viimeksi kun tarkistin, stadilla taidettiin tarkoittaa Helsinkiä?) tulee tänne vahvistamaan tätä stereotyyppisen helsinkiläisen käsitettä.

Kyllä, kaikki helsinkiläiset ovat ylimielisiä, pinnallisia ja ajattelevat, ettei kehä kolmosen ulkopuolella ole elämää... kasvattakaa nahka, savolaiset.

Jotakin valkoista...

...on vilahdellut tänään Kuopion Musiikkikeskuksella...