Jubileet.

Satuin ostamaan tuossa muutama viikko takaperin uusimman brittien Voguen. 

Se oli ehkä oudoin Vogue, jonka olen ikinä ostanut. Tai sanotaanko, että sisäänpäinkääntynein ainakin. Se käsitteli lähinnä kolmea aihetta: Lontoota, olympialaisia ja kuningatarta.

Mutta jos totta puhutaan, mistään muusta täällä ei tällä hetkellä puhutakaan. Ja etenkin nuo kuningattaren timanttijubileet ovat kyllä sellainen brittiläisen kansallistunteen huipentuma, ettei mitään rajaa. Kaikki, mitä nyt tapahtuu, liittyy jollakin tavalla tähän kuningattaren 60-vuotisvallassaolojuhlaan. Yliopiston valmistuvien opiskelijoiden näyttelykin on osa sitä.

Eilen teimme Suomitoverin kanssa jälleen kerran lyhyen shoppailuvisiitin brittien Tampereelle, Manchesteriin, ja mitä sieltä löytyikään...

En voinut vastustaa kiusausta.

Mutta tämä Jubileen juhlistaminen huipentuu vasta ensi viikolla, jolloin maanantain pyhän lisäksi nämä monarkistit ovat saaneet myös tiistain vapaaksi juhliakseen 86-vuotiasta kuningatartaan.

Tämä tapahtuma on myös näkynyt kauppojen hyllyillä enenemissä määrin. Miten olisi vaikkapa...

...Britannian lipulla koristeltu näkkileipäpaketti...

...tai Britannian lipun väreissä myytävät M&M-makeiset...

...tai lippu-aiheiset Bran flakesit...

... tai kuninkaalliset muffinssimuotit sekä pahviset koristeet?

Konservatiivin vaihtoehto saattaisivat olla englantilaiset pikkuleivät kivassa peltirasiassa.

Vai miten olisi pahvinen valtaistuinpari omille lempparimuffinseille?

Kellogs taas on yhdistänyt retron ja kuningattaren tässä ravistavan uudessa pakkauksessaan. Mikä on aivan loistavaa! Sillä tuo alussa mainittu Vogue oli tehnyt juurikin tämän saman huomion, eli kuningatar on retro tai oikeastaan oikea vintage, ihan kaikin puolin. Ja ne molemmat ovat kovia sanoja. Niin kuin "Six decades of Queen's style"! Kyllä, puhumme vintage-henkisistä klassisista vaatteista.

Mutta todelliset Jubilee-hifistelijät suuntaavat Urban Outfittersille ostamaan aurinkoenergialla toimivan vilkuttavan kuningattaren omalle ikkunalaudalleen:

Long live the Queen!

Summer.

Täällä on kuulkaas kesä. Mittari hipoo tänään jo kolmatta päivää 25 asteessa ja samaa on odotettavissa viikonlopun yli.


Tavoitteenani on olla tämän saaren kalpein asukki, enkä usko, että sitä on kovin vaikea saavuttaa ystävieni Nivea Sun Invisible Protection 30 High ja Piz Buin In Sun Radiant Face Cream 30 High kanssa. 


Asuntola on muuttunut parissa päivässä yhdeksi isoksi koffin puistoksi. Näin puolen päivän pintaan nuoriso alkaa ryömiä koloistaan tuohon pihamaalle ja neljään mennessä lähes kaikki ruoholäntit ovat jo peittyneet viltteihin, kertakäyttögrilleihin ja pieniin lasten uima-altaisiin, joissa oluet pysyvät mukavan viileinä.


Mulle ei itselleni tulisi mieleenkään ryhtyä grillaamaan keskellä päivää auringon paahteessa, mutta jokainen tavallaan. Onneksi viereisessä huoneessa asuva Herra X ei myöskään harrasta tämän sorttista vapaa-ajanviettoa. Sillä voisi jotenkin kuvitella, että jos kerran ulos raahautuu niin olisi kiva mennä johonkin pidemmälle istumaan kuin siihen talon viereen, mutta ei. Oman ikkunan alla on hyvä olla. Luukut auki ja musiikit täysille.


Kävin eilen istumassa tuossa pihalla luokkatovereiden kanssa ja oli siinä kyllä sellaista pientä festarituntua. Aavistus ahdistavaa näin kesällä, ettei tästä kaupungista löydy lainkaan rantaviiva, mutta sittenpä on hyvä syy suunnata vaikka Liverpooliin. Eilen tuli myös todistettua kyllä kaikkia brittiläisiä palloilulajeja rugbystä fudikseen ja krikettiin, hevospooloa lukuunottamatta, thank good, ja ikkunoiden vieressä pelattuna, tietenkin. Niin kuin kelatkaa, tätä jossain talojen sisäpihalla:

Sain viimeksi junaillessa otettua muutaman kuvan näistä Yorkshiren hulppeista maisemista. Osassa on hieman vauhtia... Pitäisi mennä uudelle kuvausreissulle tuonne lähimaastoon nyt kun on aivan supervihreä alkukesä, mutta ehkäpä joku päivä tässä joutilaisuudessani.

Tilataidetta.

Kämpillä oli harrastettu tilataidetta. Aika puhutteleva, eikö..?

London.

On hyvä aloittaa jokin pitkä sepustus sanoilla "mitään ihmeellistä ei ole oikeastaan tapahtunut", mutta se osuu jotenkin niin hyvin tähän hetkeen.


Mitään ihmeellistä ei ole oikeastaan tapahtunut.


Toissapäivänä pääsimme Leedsiin katsomaan Carousel-musikaalin kenraaliharjoitusta. 





Musikaalin ensiesitys on ollut vuonna 1945 Broadwaylla, enkä voi elämäkseni käsittää, kuinka se on voitu tituleerata 1900-luvun parhaaksi musikaaliksi. Niin kuin... Onko siinä kivoja lauluja? Joo, onhan niitä. Näyttävät puitteet lavastukselle? Joo, kyllä niitäkin on. Musikaaliin sopiva epookkipuvustus? Joo, löytyy. Mutta juoni? Se olisi myös ollut kiva lisä.


On totta, että musikaalien pointti on enempi siinä, että lauletaan ja tanssitaan isoissa joukkokohtauksissa ja ollaan niin kuin maailmassa ei olisi mitään  muuta ihanampaa kuin laulaa ja tanssia. Mutta kyllä musikaaleissakin pitää olla joku raja sille, mikä on uskottava juonenkäänne ja mikä ei. Jos joku vaikka yrittää ryöstää jonkun ja epäonnistuu siinä (mutta ketään ei kuole) looginen seuraus sille ei ole itsemurha, eihän?


Loppuviikosta kävin myös parin päivän pyrähdyksellä Lontoossa. Sinne pääsi halppisbussiyhtiön kyydissä alle 10 punnalla, mikä tosin edellytti taksin ottamista Pöpilästä bussiasemalle, sillä julkinen liikenne käynnistyy kohti keskustaa täältä Pöpilästä vasta klo 8.00. Taksin saaminen oli hieman haastavaa ja jouduin soittamaan moneen eri numeroon ennen kuin sain ketään ajamaan tänne jumalan selän taakse. Lopulta pieni pakistanilainen mies saapui paikalle 2000-luvun alun Opel Astralla (anteeksi Vauxhallilla, kuten niitä kutsutaan, kun ratti on väärällä puolella) ja hän halusi välttämättä käydä matkan varrella Tescossa ostamassa maitoa ja leipää. Mutta enpä ole ikinä nähnyt kenenkään tekevän ruokaostoksiaan kolmessa minuutissa.


Halppisbussi oli sen sorttinen, että bussista vaihdettiin puolessa välissä matkaa junaan. Asema, jolle bussi saapui oli upouusi ja kirjaimellisesti, en ole elämässäni nähnyt yhtäkään asemaa, joka olisi niin keskellä peltoa, kuin mitä East Midlands Parkway oli. Ympärillä ei ollut mitään.


Paitsi tämä hiilivoimala(?)

Ensimmäisenä päivänä kävin haahuilemassa Victoria ja Albert Museumissa, mikä oli yksin yllättävän terapeuttista. Museo on täynnä kaiken sorttista esinettä ja asiaa aasialaisista vanhoista matoista moderneihin taidelaseihin. Yksi mielenkiintoinen löytä oli tämä kahden tulitikkurasian kokoinen minimaalinen Leonardo Da Vincin muistikirja. Teksti on aavistus vaikeasti luettavaa, sillä se on kirjoitettu oikealta vasemmalle eli täysin peilikuvana oikeaan tekstiin nähden, kirjaimia myöten. Mutta ilmeisesti tämä oli omana aikanaan hyvin tavanomaista vasenkätisten keskuudessa.

Toinen huippulöytö oli tämä kello:

Sen vierellä oli video, jossa näytettiin, kuinka se toimii tasatunnein ja vartein, mutta valitettavasti kyseinen viihdepätkä ei ole eksynyt internetin syövereihin.


Käytännössä alla olevat, kellon päällä istuvat, kultaiset ukkelit alkavat kilistelemään jonkin sortin musiikkia...

... ja maalatut pikkiriikkiset tädit ja sedät kellotaulun alapuolella ryhtyvät kävelemään...

 ...samalla kun eräät rakastavaiset killuvat kellon alaosan heilurissa edestakaisin.

Kensingtonin palatsista taas löytyi käytännön vinkkejä, kuinka pysyä ajan hengessä mukana:

 Homma oli siellä muutenkin vedetty hieman yli...

Palatsia oli rempattu viimeisten muutamien vuosien aikana ja osaan saleista pystytetty moderneja installaatioita, joista voi olla montaa mieltä. Osa oli hirmu onnistuneita, osa vain turhia. Tämä "sukupuu" oli ihan hauska:

Kuva: http://dunia-panas.blogspot.co.uk/2012/03/former-home-of-princess-diana-20.html

Porraskäytävä oli myös yksi suosikkeja ihan sellaisenaan. Esittävät seinämaalaukset ovat aina yhtä viihdyttäviä. Ja kolmiulotteisia kaikessa litteydessään. Ja aina yhtä mahtipontisia.

Maalatut katot ovat myös yhtiä suuria suosikkeja, paljon pieniä hupaisia yksityiskohtia, kuten tässä se, miten kattokruunut on laitettu roikkumaan tyyppien suusta.

Ja jos seinä tuntuu liian lyhyeltä suunnitellulle maalaukselle, aina voi jatkaa kattoon. Kuva Hampton Courtin portaikosta.

Hampton Courtissa oli esillä näyttely hovin kauneimmista ja kuuluisimmista rakastajattarista. 1700-luvulla oli ollut tapana maalata suurimmista kaunottarista kuvia, joissa he esittivät erilaisia jumalattaria (ja mahdollisesti omia salojaan) ja niitä sitten kopioitiin jokaiselle hienolle herralle. Kuninkaan rakastajatar oli sellainen must have -hankinta jokaiseen uskottavaan työhuoneeseen. 

Kuva:http://www.culture24.org.uk/history%20%26%20heritage/time/tudor%20and%20stuart/art382315


Taulujen vierellä kerrottiin aina hyvin suppeasti, mistä kukakin naisista oli kotoisin ja mikä oli ollut hänen lopullinen kohtalonsa. Varsin surullista, kuinka osa oli noussut hyvinkin matalista sukujuurista jopa herttuattariksi ja sitten kuolleet parikymppisinä synnytykseen. 

Kuva:http://madameguillotine.org.uk/2012/01/06/the-wild-the-beautiful-and-the-damned/